« Paluu

Kokemuksia matkoilta

Meidän perheen ulkomaanmatkat ovat aina sujuneet mukavasti. Ihmiset ovat kaikkialla olleet ihan tavallisia. Eli hyviä.

Yhden kerran kauan sitten minulle nousi pala kurkkuun, kun Tanskassa maantiellä kymmenet helvetin enkelit piirittivät meidät. Tarkoitan: ajoivat moottoripyörillään isossa muodostelmassa edessä ja takana.

Ilta oli jo pimenemässä. Prätkistä lähti hirveä meteli ja siellä me olimme avuttomina heidän keskellään. Ajoimme Ladalla, jota he naureskellen osoittelivat.

- Nyt taidetaan menettää matkakassa, minä voihkin.

Mutta kukaan ei yrittänyt keskeyttää ajoamme. Suurena joukkona suunnistimme sisälle leirintäalueelle. Iltapesulla naistenhuoneessa motoristityttöjen seurassa olin jo ihan rentoutunut. Toivotimme toisillemme hyvät yöt, ja todella: alueella vallitsi yöllä ihana hiljaisuus!

*

Kerran ajoimme asuntoautolla myöhään illalla ylös vuoren rinnettä päästäksemme heti aamulla hiihtohissillä Zugspitzen huipulle. Matkailualueen yövahti ilmoitti kuitenkin, ettei meille ollut tilaa. Olisi lähdettävä takaisin alas, sillä kapeilla vuoristoteillä ei voinut pysäköidä nukkumista varten. Perheenjäsenet voihkivat pettyneinä.

- No mutta, tehän olette suomalaisia! huomasi vartija.

Hän oli varmaan saanut Suomessa hyvää kohtelua, sillä hän alkoi välittömästi ajattaa muita autoja ja vaunuja uuteen järjestykseen, jotta me mahtuisimme.

Ja niin me saimme seurata hyvin nukutun yön jälkeen huikaisevaa näkyä: kuinka aurinko aloitti päivän punertamalla korkeimmasta vuoren huipusta ensin vain pisteen ja sitten yhä enemmän ja enemmän. Silloin me olimme jo nousseet köysiradalla Saksan ja Itävallan yhteiselle rajapyykille 2962 km:n korkeudessa.

*

Euroopan historia on kouraissut sydämestä usean kerran. Pahiten Dachaun keskitysleirin ulkopuolella olevalla parkkipaikalla. Minä en voinut astua sen portista.

Tampereella meillä oli ollut naapurina nainen, jonka käsivarteen oli tatuoitu sininen numero. Jo Helsingissä oppikoulussa olivat luokallani olleet juutalaiset sisarukset, joten en pitänyt heitä mitenkään erilaisina. Paitsi traagisen kohtalon perusteella.

Olen lukenut Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirjan aivan liian nuorena. Minusta tuntui pitkään, että minullakin pitäisi olla joku salainen komero, jonne kätkeytyä. Kun vaara uhkaa.

Nimenomaan KUN vaara uhkaa.

Järkytyin siitä näystä, joka kohtasi meidät Prahan juutalaisella hautausmaalla ensimmäisellä käynnillämme Tsekkoslovakiassa. Hebreankielisiä hautakiviä lojui sikin sokin kaaoksessa rauta-aidan suojassa. Tupakkaa pyytänyt vanha mies kertoi niitä kerätyn kaikkialta Euroopasta, sillä Hitler oli aikonut tehdä sinne maan päältä poistetun rodun muistomerkin.

Tämän päivän tiedemiehet ovat geeniteknologialla todistaneet Führerin kuuluneen itsekin samaan rotuun. Arjalaisuus olikin hänen kohdallaan vain unelmaa. Kansat joutuivat maksamaan hirveän hinnan hänen itsepetoksestaan.

*

Roomassa vietimme kerran iltahetkeä espanjalaisten portaiden yläpäässä sijaitsevan kerrostalon pienen pienessä vinttihuoneistossa. Ainutlaatuiseksi asunnon teki oikeastaan vain sen sijainti. Olimmehan koko ajan tietoisia meitä ympäröivästä ihmeellisestä kaupungista. Ja suomalaisena huomasimme myös ikkunoiden ja ovien vankat kalterit. Talojen kattojen kautta saattaisi joku yrittää murtoa.

Millainen Suomi se olisi, jossa punaiset mökkimme ja saunamme pitäisi samalla lailla seivästää?

Ei enää meidän Suomemme.

Rooma on kyllä Karin ja minun mielikaupunkejamme. Syrjäiset kujat, kaikuvat kirkonkellot, kukkaloisto ja viipyilevä iltahetki kukkuloilla. Kuluneet askelmat ylös Pietarin kirkon katolle. Pelko siitä etten jaksaisi. Takana tiivis perässä kulkijoiden jono. Suomalainen ei anna periksi! Perkele. - Anteeksi!

Mutta sisulla ja sydämellä pääsin ylös. Istuin katolle paavin yläpuolelle tärisevin jaloin ja tunsin, että Jumala oli siellä lähempänä. Ympärillä oli kaikkialta maailmasta tulleita ihmisiä. Kaikista roduista, elopainoista, väestöluokista, ammateista ja uskonnoista. Uskoisin.

Ei ollut epäsopua, humalaisia eikä huonoa käytöstä. Oliko ahdas portaikko karsinut turhat tulijat?

Alhaalla kirkossa minä en ollut ainoa, joka itkin Pietàn edessä. Äiti pitelemässä aikuisen poikansa kuollutta ruumista! Tajusin silti vain pienen osan siitä tuskasta.

Se oli niitä hetkiä, jotka eivät unohdu koskaan. Joten en unohda Roomaakaan.

*

Ulkomaillehan matkustetaan etsitään elämyksiä.

Opaskirjaa seuraamalla matkustimme ruuhkabussissa Trasteveren kaupunginosaan. Ja etsimme La Sistrarna -ravintolan. Sen kellarissa saimme käydä antiikin aikaisella kaivolla. Maan pinta oli siis ollut useita kerroksia alempana kuin nykyään.

Syödessämme punaesiliinaiset pappatarjoilijat lauloivat aarioita. Ruoka oli hyvää niin kuin aina Roomassa. Olipa sitten isossa tai pienessä ravintolassa.

Kun Kari täytti 60 vuotta, perhe vei hänet yllätykseksi syömään Osteria Margottaan. Se on maineensa veroinen ruokaravintola Marcello Mastroianin suvun kotikadulla ja näyttelijän mielipaikka. Häntä ei voi kuitenkaan syyttää puolueellisuudesta, sillä hänen todistukseensa ruoan maukkaudesta yhtyy myös jumalainen Sophia Loren. Ja me.

*

Emme olleet vielä silloin löytäneet taloamme Teiskosta, joten suunnittelimme täyttä päätä eläkepäivinä asettumista Etelä-Eurooppaan. Olisi helppoa piipahdella missä maassa tahansa.

Olimme päässeet kokeilemaan omalla autolla Välimerellä käyntejä oleillessamme Genevessä. Vuokratulla Fiatilla alitimme Alpit. Mont Blancin tunnelissa syttyi tulipalo, kun me olimme jo turvassa Italian puolella. San Remossa näimme rantaravintolan televisiouutisista, kuinka matkailuvaunuja ja autoja huuhtoutui valtavassa mutavyöryssä alas reitillä, jonka läpi olimme ajaneet. Eikä meiltä puhjennut edes rengas.

Emmekä olleet joutuneet huijatuksi. Edes silloin, kun Tsekkoslovakiassa suurta huomiota herättäneestä jenkkifarmaristamme loppui lyijytön bensa, eikä sitä voinut ostaa itäeurooppalaiselta huoltoasemalta tilaamatta etukäteen.

Kari oli palannut synkkänä huoltamolta, kun me muut olimme jaloittelemassa sivummalla. Sillä välin oli Buickimme ympärille kerääntynyt melkoinen miesjoukko. Käsimerkeillä tuli selväksi, että he halusivat kurkistaa konepellin alle. Kari teki työtä käskettyä. Kun V8-moottori sitten paljastui kaikessa komeudessaan, katsojien parissa syntyi melkoinen riemu. He ihmettelivät, takoivat toisiaan selkään ja kutsuivat lisää väkeä.

Ehkä sellaisia autoja ei oltu niillä seuduilla ennen nähty. Neukkuaikahan oli vasta päättymässä. Itä-Berliinissä automme ei ollut mahtunut hotellin parkkihallin ovesta sisään, jota sosialistisen ynseä respahenkilö ei ollut uskonut, ennen kuin tuli katsomaan. Zimillä ajelevat valtaa pitävät eivät olleet ilmeisesti yöpyneet siinä hotellissa, joka meille oli osoitettu.

Huoltoaseman iloiselle äijäkaartille Kari selitteli pulmaamme kansainvälisellä sekakielellä: - Benzin kaputt. Bleifrei, bleifrei.

Muuan rekkamies tuntui ymmärtävän ongelman ja aloitti neuvottelut muiden kanssa. Pian hän alkoi eleillään selittää, että hänelle piti antaa rahaa.

- Älä anna, minä kauhistelin.

Kari lateli D-markkoja odottavaan kouraan. Sillä välin oli joitakin uteliaita katsojia kömpinyt sisälle autoomme. Minä menin myös. Mutta eivät heitä meidän tavaramme kiinnostaneet. He tutkivat auton kojelaudan nippeleitä ja nappeleita.

- Me joudutaan jäämään tänne yöksi, minä sanoin synkkänä tyttärelle. Poika oli miesten mukana potkimassa renkaita.

Jonkun ajan kuluttua asialle lähetetty palasi. Osa joukosta meni tottuneesti häntä vastaan ja suojasi kauempaa katselijoiden varalta jerrykannua, jota mies kantoi. Letkusysteemin avulla meidän tankkiimme kaadettiin ties mitä ainetta. Operaatio toteutettiin miesten suojamuurin sisällä. Homma oli taatusti laitonta. Kaikkihan itäblokin maissa oli kiellettyä siihen aikaan.

- Mennään kauemmaksi, se varmaan räjähtää, minä ennustin.

Mutta ei. Suosionosoitusten raikuessa ja rekkojen tuuttaillessa me lähdimme jatkamaan matkaa kohti Budapestiä. Unkari oli jo silloin aukaissut porttinsa ja ovensa kaikelle länsimaiselle. Kyllä maistui kylmä Coca-Cola!

Ja minä aloin ajatella, kuinka halvalla saisimme valkoiseksi rapatun talon Pustan reunalta.



Site layout © 2012 Vidasoft Oy. All Rights Reserved.